top of page

Vuosijuhlaetiketti

PREEMIO-2023-VUJUT&SILLIS-154-2_edited.jpg

Vuosijuhlat ovat Preemion vuoden tärkein ja arvokkain tapahtuma ja onkin tärkeää, että huomioit muutaman seikan niin juhlaan valmistautuessa, kuin illan aikanakin.

Vujujen lähestyessä on fuksien hyvä tutustua ja vanhempien opiskelijoiden palautella mieleen, kuinka arvokkaassa juhlassa toimitaan. Näin varmistamme, että juhlan henki säilyy ja ilta on mukava kaikille!

Pukeutuminen

Iltajuhlassa ja cocktailtilaisuudessa pukukoodi on “frakki tai tumma puku”. Pukukoodin mukaisesti voi pukeutua siten, frakkiin, tummaan pukuun, juhlavasta materiaalista valmistettuun iltapukuun tai täyspitkään juhlapukuun. Lisäksi päällystakki kannattaa valita juhlan tyylin mukaan. Smokki tai muut variaatiot eivät ole etiketin mukainen vaihtoehto frakille. 

 Frakki tai tumma puku

 

Frakkiin kuuluu musta hännystakki, housuissa silkkisivunauhat, valkea liivi, rintamuksesta kovitettu valkoinen pystykauluksinen paita, valkoinen solmuke ja yksinkertaiset kalvosinnapit sekä valkoinen taskuliina hännystakin rintataskussa, ohuena viiruna. 

Housujen kanssa käytetään valkoisia henkseleitä, jotka piilotetaan frakin liivin alle. Frakin kanssa käytetään kiiltäviä nahkakenkiä, eli lakeerikenkiä ja mustia sukkia. Kengät ovat kärjestä kuvioimattomat ja nauhasidonnaiset. 

 

Tumman puvun tulee olla tavallista arkipukua juhlavampi, yksi- tai kaksirivinen ja kaksi- tai kolmiosainen, kuvioton puku. Väriltään puvun tulee olla musta, erittäin tumman harmaa tai syvän tumman sininen. Liituraitapuku ei ole sopiva puku vuosijuhlille. 

 

Tumman puvun kanssa käytettävä paita ja taskuliina ovat väriltään valkoisia. Suotavaa on käyttää solmuketta, joka on hillityn värinen ja kuvioton tai maltillisesti kuvioitu. Solmiota käytettäessä kuvioinnin ja värityksen tulee olla hillitty, mustaa kuviotonta solmiota käytetään kuitenkin lähinnä hautajaisissa. Kengät ovat mustat nahkaiset nauhakengät. 

 

Etiketin mukaisesti tumman puvun kanssa tulee käyttää valkoisia henkseleitä, mikäli vyötä käytetään, tulee värin olla sama kuin kengissä ja vyönsoljen tulee olla hillitty, mielellään saman värinen vyön kanssa. 

 

Juhlista ei ole kiire pois, rannekellot eivät siis kuulu juhlapukeutumiseen. Frakin kanssa on kuitenkin hyväksyttävää käyttää hillittyä taskukelloa, jonka ketjun tulisi olla piilossa.  

tai

Kokopitkä juhlapuku

Puvun helma peittää kantajansa nilkat.

Juhlapuvun väri ja materiaali on vapaasti valittavissa, kunhan puku on tyylikäs

ja juhlan arvokkuuteen sopiva.

 

Mikäli puku ei peitä olkapäitä, on kannettava olkapäät peittävää hartiahuivia.

Huivia käytetään siihen saakka, kunnes illan emäntä on riisunut omansa. 

Hiusten tulee olla kiinni, mikäli pituus sen mahdollistaa.

Sirot korukellot, rannekorut, sormukset ja elegantit korvakorut ovat tervetulleita asusteita ilta- ja juhlapuvun kanssa. Iltapuvun ja juhlapuvun kanssa käytettävät kengät ovat umpikärkiset.

 

Juhlalaukun tulee olla olkaimeton, samaa sävyä puvun tai kenkien kanssa ja pieni kooltaan.

Laukkua ei lasketa lattialle illallisen aikana, vaan kantajansa syliin.

Ainejärjestönauha ja kunniamerkit

Etiketin mukaista on kantaa oman ainejärjestön ainejärjestönauhaa. Preemio ry:n jäsenillä on oikeus kantaa Preemion viininpunaista ainejärjestönauhaa. Nauha kulkee frakin (tai puvun) kanssa oikealta olkapäältä viistosti alas vasemmalle kyljelle ja se puetaan frakin (tai puvun) liivin alle, kuitenkin mahdollisen solmion päälle, kiiltävä puoli ylöspäin. 

 

Ilta- ja juhlapuvun kanssa ainejärjestönauha voidaan pukea ruusukkeeksi rintaan vasemmalle puolelle. Juhlapuvun kanssa nauha voidaan myös pukea vasemman olkapään yli, oikean lantion kautta vartalon ympäri. Nauha ei kuitenkaan koskaan saa koskettaa paljasta ihoa.

 

Ansiomerkkejä kannetaan vasemmassa rintamuksessa. Frakin (tai puvun) kanssa kiinnitettynä takin taskuun. Taskuliinaa ei käytetä ansiomerkkien kanssa. 

Juhlan kulku

- Juhlaan tulee saapua ajoissa.

- Salin ovella tulee kätellä illan emännät tai isännät.

- Kättelyn jälkeen alkumaljan noudettuasi voit siirtyä oman pöytäsi äärelle. Oman paikkasi voit tarkistaa salissa olevista plaseerauskartoista. Älä istuudu vielä, vaan odota, että koko pöytäseurue on saapunut.

- On huomaavaista auttaa vieressä oleva istumaan, mikäli hänellä on pitkä iltapuku. 

- Juhla alkaa, kun seremoniamestarit pitävät aloituspuheenvuoron. 

- Puheiden ja palkitsemisien aikana tulee istua hiljaa omalla paikallaan. Annetaan kaikkien muidenkin nauttia illasta ja kunnioitetaan kutsuttuja puhujia. 

- Pöydistä tulee poistua vain taukojen aikana.

- Ethän käytä juhlan aikana puhelinta, älykelloa tai muita elektronisia laitteita. 

Illallinen

- Alkumaljan voi juoda, kun tulee hetki kohottaa malja. 

- Alkuruoan ja jälkiruoan voi alkaa nauttimaan vasta, kun koko pöytäseurue on saanut omansa. 

- Pääruoan voi aloittaa, kun kaikki vierustoverit ovat saaneet annoksensa. 

- Ruokailu aloitetaan uloimmilla ruokailuvälineillä. 

Käytöstavat

- Vuosijuhlat ovat vuoden tärkein, hienoin ja arvokkain tapahtuma, jonka onnistumisen eteen hallitus, tiimit jo muut aktiivit ovat tehneet suuren työn. Muistetaan siis kunnioittaa tapahtumaa ja käyttäytyä sen arvokkuuden mukaisesti. 

- Lauluja voit käydä toivomassa taukojen aikana seremoniamestareilta, mutta muistathan, että voit toivoa ainoastaan käsiohjelmaan sanoitettuja kappaleita. 

- Seremoniamestareita tulee kunnioittaa. 

- Ylimääräinen keskustelu tulee jättää ruokailujen ja taukojen yhteyteen. 

- Vieraat tekevät juhlan, joten on muistettava käyttäytyä tilaisuuden ansaitseman arvokkuuden mukaan. 

-Vuosijuhlilla, kuten kaikissa Preemion tapahtumissa, pätee turvallisen tilan periaatteet. Voit tutustua niihin Preemion Code of Conductista

#vujujännä

bottom of page