fbpx
Karttaa ei ole saatavissa

Päiväys ja aika
12.04.2019 - 14.04.2019, klo 00:00

Tapahtumapaikka
Ruka Ski Resort


https://www.facebook.com/events/354338825115155/?active_tab=about

”Väärä suunta!”, huusi Olli, kun Okko lähti laskemaan hissien sulkeuduttua väärälle puolelle tunturia.

Toista kertaa järjestettävä, mutta jo vuoden kovimmaksi tapahtumaksi kabinettiäänestyksessä valittu, reissu Rukan Spring Breakiin on täällä taas!

Preemion liikuntakerho Preli järjestää jälleen kerran kolme päivää kestävän, tajunnan räjäyttävän ekskursion Spring Break -tapahtumaan Rukalle. Ensisijaisesti preemiolaisille järjestettävä reissu pitää sisällään vauhdikasta laskettelua, vaarallista pulkkailua sekä preemiolaisille ominaista, sairasta sekoilua (osallistuminen edellä mainittuihin on vapaaehtoista ja tapahtuu omalla vastuulla). Viime vuonna osallistujien keskuudessa hiteiksi nousivat nallebongailu, porojen silittely sekä taukotupareivit.

Mikäli paikkoja jää voidaan ne täyttää poikkitieteellisesti. Eipä siis muuta kuin vakuutukset kuntoon ja laskuvälineet kainaloon! Suuntaamme Rukalle perjantaina aamun tunneilla (tarkka aika ilmoitetaan myöhemmin) ja sieltä takaisin, kunhan bussikuskikin on viimein selvinnyt sunnuntaina.

Matkan hinnaksi muodostuu vaatimattomat 95 euroa (€). Hinta sisältää majoituksen (kaksi yötä) ja kuljetukset pelipaikoille sekä sieltä takaisin.

Ilmoittautuminen reissulle avautuu maanantaina 7.1.2019 kello 13.00 bailataan.fi-palvelussa. Ole nopea, mikäli et halua missata yhtä vuoden kovimmista reissuista. (Linkki päivitetään eventtiin lähempänä ajankohtaa)

Ilmoittautuminen: https://bailataan.fi/events/41f6a715-34b1-4d1c-b569-68c273b5b1ff

Kaikki ilmoittautumiset ovat sitovia.
Järjestäjä pitää oikeudet muutoksiin.

English